Mitäs sitten, kun opinnot Ihan Oikeasti alkavatkin? Onko se yhtä helppoa, helpompaa vai vaikeampaa kuin aikaisemmassa elämässä?
Kaikki varmaan kokevat asiat eri tavalla, mutta itselleni opintojen alku oli helppoa ja mukaan pääsi nopeasti siitä huolimatta, että olin viimeksi opiskellut edellistä edeltävällä vuosikymmenellä. Alussa aloitimme koko ryhmä samoilla asiakaspalvelun, työohjelmien, työelämässä toimimisen, tuloksellisen toiminnan ja vieraiden kielten kursseilla. Mahdollisesti vähän yhteisiä tutkinnon osiakin alettiin ottaa mukaan, valinnaisia ja pakollisia, joita saattoi suorittaa helposti myös verkossa.
Mutta sitten. Piti alkaa etsiä työssäoppimispaikkaa. Suorittaa näyttöjä. Tehdä asioita Ihan Itse. Valita kursseja ja polkuja ja ammatillisia opintoja. Opiskella ja työskennellä. Ottaa asioista selvää. Suunnitella ja toteuttaa. Koronatilanne ei ainakaan varsinaisesti helpottanut asiaa mitenkään päin.
Voi elämä.
Tällä hetkellä itselläni onneksi on työssäoppimispaikka, mutta näyttöjen toteuttaminen ja kaikki niihin liittyvät kirjalliset raportit aiheuttavat jonkinasteista stressiä. En oikein osaa koota ajatuksiani kunnolla, ja koko asia näyttäytyy mielessäni vähän surrealistisena enkä saa siitä otetta. Mutta onhan sitä selvitty tähänkin asti. Kaipa tämäkin tästä, kunhan vaan tekee.
Nykyään olen kuitenkin parempi oppilas kuin aikaisemmassa elämässäni, koska olen huomannut että keskittymiseni ja ymmärrykseni ovat parempia näin keski-ikää lähestyessä kuin nuorempana. Itsehän tietty aloitin opinnot omasta halustani, joten parempi sitä motivaatiotakin olisi löytyä. Suunnanmuutos ja lisäopin hankkiminen olivat itselleni ehdottoman tarpeen, sillä olin jäänyt vähän jumiin työtilanteessani (jota ei ollut).
Kyllä siis aikuisena opiskelu ehdottomasti kannattaa, jos se kiinnostaa ja huvittaa ja elämäntilanne sellaisen sallii. Amiksessa saa myös ilmaisen lounaan joka päivä.
